Kotijoukkueet ottivat täydet pisteet – SM-sarja jäi joulutauolle

16.12.2018 18:54

 

SM-sarjan pelit jatkuivat eilisen tapaan myös sunnuntaina 16. joulukuuta täydellä pelikierroksella. Kotijoukkueet olivat tänään vahvoilla ja armottomia vierailleen.

Nokian Urheilijoiden ylivoima sai myös tänään jatkoa. Nokialaiset pelasivat kotonaan tuusulalaista Blue Ringsiä vastaan.

Blue Rings aloitti maalinteon, kun pelikello oli ehtinyt vanhentua vasta 17 sekuntia. Minna Seppälä laittoi rinkelin sisään Taru Heikkilän syötöstä. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin kapteeni Jenna Vekkeli lisäsi tuusulalaisten johtoa.

Kautta ylivoimaisesti hallinnut Nokian Urheilijat olivat mielenkiintoisessa tilanteessa. Pelikellon näyttäessä 4:12 nokialaisten Roosa Salonen kavensi pelin lukemiin 1-2. Erän loppupuolella alkoi nokialaisten nousu. Muutaman minuutin sisään Nokian Urheilijat pistivät rinkulan kolme kertaa tuusulaisten maaliin. Toisesta erästä lähtien nokialaisten vauhti oli hurjaa, eikä Blue Rings pystynyt vastaamaan haasteeseen. Nokian Urheilijat – Blue Rings 18-4.

Kotijoukkueen tehokkaimpia maalitykkejä olivat Roosa Salonen, Jenni Linnamäki sekä Kaisa Hurske, joista jokainen latoi kolme maalia. Vierasjoukkueen maaleista vastasivat Jenna Vekkeli (2), Minna Seppälä sekä Minna Laakso.

- Tiedettiin Nokian tulevan kovaa päälle ja heidän hyökkäyksien olevan tappavan tehokkaita. Hetkittäin saimme paremmin omaa peliä kasaan. Valitettavasti peliin osui monta mustaa hetkeä. Erityisesti musta kolmas erä, jossa Nokia tahkoi maaleja tasaiseen tahtiin. Positiivista oli oman pelin alku, jolloin saimme iskettyä kaksi maalia, Blue Ringsin Jenna Vekkeli totesi.

- Joulutauolla vietetään aikaa perheiden ja läheisten kanssa, sillä kausi on ollut tiivistä. Vapaita viikonloppuja ei ole ollut hirveästi. Treenejä vedetään normaalisti hyvällä sykkeellä, Vekkeli lisäsi.

 

RNK Flyers taisteli kotonaan Hyvinkäätä vastaan. Raisiolaiset kärsivät edellisenä päivänä rökäletappion nokialaisille, mutta sunnuntaina edessä oli kokonaan uusi päivä ja vastustaja.

Ensimmäistä maalia saatiin odottaa ensimmäisen erän loppupuolelle. Raisiolaisten kapteeni Susanna Tapani niittasi rinkulan maaliin. Syöttäjäksi maalille merkattiin Nelli Lehtinen. Erän loppuun raisiolaisten Fanny Impilä kaunisteli lukemia 2-0:n.

Toisessa erässä kotijoukkue aloitti jälleen maalinteon. Raisiolaisten laittaessa isomman vaihteen päälle, tipahti Hyvinkää kyydistä. RNK Flyers – Hyvinkää 8-1.

Raisiolaisten tehokaksikkona olivat tänään Susanna Tapani (3+3) sekä Fanny Impilä (3+3). Hyvinkääläisten ainokaisen teki Veera Hakonen.

Say Cheesellä ja Espoolla onnistunut viikonloppu

Espoon Kiekkoseura sai sunnuntaina vieraakseen Luvian Kiekko -82. Peräkkäin runkosarjassa olevien joukkueiden kohtaaminen oli alusta loppuun tasaväkinen.

Avausmaalia saatiin odottaa lähes ensimmäisen erän loppuun. Vierasjoukkueen Veera Säynäväjärvi vei joukkueensa johtoon, kun peliä oli ehditty pelata reilut 12 minuuttia. Muita maaleja avauserässä ei nähty.

Toista erää oli pelattu reilut kolme minuuttia, kun kotijoukkueen Riikka Sjögren tasoitti pelin ylivoimalla. Kolmannen erän alussa luvialaiset nousivat jälleen johtoon. Tällä kertaa maalintekijänä Sanni Koivunen. Erän loppupuolella kotijoukkue teki kolme maalia, mutta vierasjoukkueen Milla Rantanen upotti myös rinkulan maaliin. Kolmannen erän jälkeen kotijoukkue johti niukasti 4-3. Ratkaisumaali nähtiin ajassa 58:17, kun espoolaisten Sjögren veivasi rinkulan tyhjään maaliin. Espoo voitti lopulta lukemin 5-3.

- Peli oli tasaista vääntöä. Taisteltiin loppuun asti pienestä porukasta ja loukkaantumisista huolimatta. Espoolaiset saivat tehtyä tarvittavat maalit ja meidän takaa-ajo ei tällä kertaa riittänyt, luvialaisten Noora Peltovirta harmitteli.

- Joulutauolla aion levätä, syödä hyvää ruokaa ja viettää aikaa ystävien kanssa. Jouluperinteisiini kuuluu viettää aikaa läheisten kanssa, käydä joulusaunassa ja syödä hyvin, Peltovirta lisäsi hymyillen.

 

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese kohtasi kotonaan Lahti Ringeten. Myös Lapinlahdella pelattiin äärettömän jännittävä ja tiukka ottelu.

Kotijoukkue aloitti maalinteon ajassa 8:32. Maalintekijänä Marjukka Virta sekä syöttäjinä Anne Pohjola ja Mia Huvinen. Muutama minuuttia myöhemmin Lahden Sara Saarinen toi pelin tasoihin. Erän loppupuolelle Say Cheese teki vielä yhden maalin.

Toisen erän alkuun näytti jo siltä, että Say Cheese alkaa ratkaisemaan peliä, kunnes lahtelaiset saivat uutta virtaa. Joukkueet tekivät tasaiseen tahtiin maaleja, mutta viimeisen erän loppupuolella nähtiin ratkaisumaali. Vierasjoukkueen oma maali ratkaisi pelin Say Cheesen hyväksi lukemin 6-5.

Say Cheesen tehokkampia pelaajia olivat tänään Anne Pohjola (3+2) ja Marjukka Virta (2+2). Vierasjoukkueen maalikuningatar oli Tanja Eloranta (2+1).

SM-sarja jää nyt joulutauolle. Sarjataulukon kärjessä jatkaa edelleen Nokian Urheilijat (32 pistettä). Say Cheese on hyvänä kakkosena (27) sekä Espoon Kiekkoseura kolmantena (23). Kolmikon takana on pienen välimatkan päässä Luvian Kiekko – 82 (15). Pudotusviivan alapuolella ovat Lahti (12), RNK Flyers (10), Hyvinkää (8) sekä Blue Rings (7).    

 

Seuraavat ottelut

Sunnuntaina 6.1.2019

Blue Rings – EKS klo 12:30
LuKi-82 – Hyvinkää klo 14:30
 

Tulospalvelu: https://ringette.torneopal.fi/taso/live.php?sarja=NSM