Sunnuntain SM-kierroksella tiukkaa taistoa ja yksi nollapeli
02.10.2022 19:12
Kuva: Timo Kupiainen
Sunnuntaina nähtiin täysi neljän ottelun SM-sarjakierros. Otteluista ei tälläkään kertaa puuttunut vauhtia, mutta maalintekotaito ja maalipaikkojen hyödyntäminen oli keskeisessä roolissa otteluita ratkottaessa.
Sunnuntain SM-sarjakierros näki päivänvalon Helsingin Pirkkolassa, jossa vastakkain luistelivat Helsinki ja Nokian Urheilijat.
Ottelu lähti alusta alkaen tasaisissa merkeissä käyntiin. Avausmaalia saatiin odotella aina ensimmäisen erän loppuhetkille saakka, jolloin NoU:n Jenni Linnamäki venytti verkkoa helsinkiläisten päädyssä. Tasaisista otteista huolimatta vain vierailijat onnistuivat maalinteossa ensimmäisellä puoliskolla, kun Helsinki sortui pieniin virheisiin kohtalokkaasti. Pitkälle erätauolle poistuttiin valotaulun osoittaessa 0-3 vierasjohtoa.
Toiselle puoliskolle myös kotijoukkue Helsinki sai maalihanansa auki. Vivica Andersson maalasi kahdesti ja Veera Hakonen kerran, ja tilanne oli neljännen erän alkupuolella kutkuttavasti 3-3. Tässä kohtaa NoU:n Maija Väyrynen otti joukkueensa reppuselkään, ja viimeisteli hattutemppunsa neljännen erän loppuun. Loppulukemiksi jäivät voimaan 3-5.
Joukkueiden parhaina palkittiin Helsingin Andersson ja NoU:n Väyrynen.
- Karvauspeli ja puolustuskolmio toimivat sovitusti, ja teimme tarvittavat maalit. Se oli meidän avain voittoon, kommentoi Kaisa Viren Nokian Urheilijoilta.
- Tänään harmittava tappio tiukasta pelistä ja viimeistely uupui. Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon ja parantamaan peliä entisestään, Helsingin Minka Tiihonen analysoi ottelua.
RNK Flyers jatkaa sarjakärjessä tappioitta - nyt kaatui Blue Rings
Eilen isolla maalierolla Järvenpään Haukat kukistanut RNK Flyers sai sunnuntaina vieraita Tuusulasta, kun Blue Rings asteli Kerttulan jäähallin uumeniin. Myös Blue Rings sai kokea RNK:n ja Susanna Tapanin huiman vireen, eikä vierailijoille annettu mahdollisuuksia sarjapisteisiin.
RNK aloitti ottelun vahvasti, eikä ottelun avauspuolikkaalla Blue Rings päässyt kovasta taistelusta huolimatta kunnon maalipaikoille. Kotijoukkue sen sijaan hyödynsi omat paikkansa, etunenässä Anne Pohjolan ja Tapanin tähdittämän ykkösketjunsa johdolla. Toki toisessa erässä nähtiin myös mahtavaa henkilökohtaista taitoa, kun RNK:n Marianna Kuiko onnistui lyömään ilmassa olleen renkaan maalin perukoille.
Toisella puoliskolla Blue Ringsin kova työmoraali ja äänekkäästi kannustanut vaihtopenkki alkoivat tuottaa tulosta. Kotijoukkue RNK sortui jäähyilyyn, ja nopeasti Claudia Levanderin kahdella ja Iina Kupiaisen yhdellä maalilla vierailijat olivat vain maalin päässä 4-3 tilanteessa. Taisteluilme kalpeni kuitenkin nopeasti tuusulalaisten kasvoilta, kun Pohjola-Tapani kaksikko taikoi RNK:n nopeasti taas karkumatkalle. Loppulukemiksi merkattiin pöytäkirjaan lopulta lukemat 10-3.
Parhaana pelaajina palkittiin RNK:lta 5+2 tehot kirjannut Tapani. Blue Ringsin parhaana palkittiin kaksi maalia viimeistellyt Levander.
- Tänään emme olleet hereillä heti pelin alusta asti, vaan katselimme vähän mitä kaveri tekee. Kolmannessa erässä pääsimme hetkellisesti mukaan ja hyödynsimme maalipaikat. Pisteet ansaitusti kotijoukkueelle, tiivistää Blue Ringsin Katariina Nuttunen.
Kiekko-Espoo ryhdistäytyi kotikaukalossaan ja jätti Lahden pisteittä
Espoossa kaukaloon astelivat voimiaan mittelemään Kiekko-Espoo ja Lahti. Ottelun avauserässä vierasjoukkue Lahti hallitsi näennäisesti kaukalon tapahtumia ja pyöritti pitkiä hyökkäyksiä Kiekko-Espoon päädyssä. Rengas ei kuitenkaan päätynyt Lahden hyökkäyksien päätteeksi verkon perukoille, vaan maaliverkkoa venytti vain kotijoukkue Kiekko-Espoo. Jenna Hakkaraisen ja Minka Levanderin osumilla toiseen erään lähdettiin 2-0 lukemista.
Toisessa erässä Lahden Pihla Alapuranen avasi joukkueensa maalihanat ja muutti lukemiksi 2-1. Kiekko-Espoo jatkoi kuitenkin hattutempun avauspuolikkaalla taikoneen Hakkaraisen johdolla tehokasta viimeistelyään, ja pitkällä erätauolla Tapiolan valotaululla paistoivat 5-1 numerot osoittamassa kotijoukkueen vankkaa johtoa.
Ottelun päätöspuolikkaalla käsikirjoitus jatkui siitä, mihin se avauspuolikkaalla jäi. Lahti raastoi ja taisteli, mutta rengasta ei saatu kuin kahdesti Kiekko-Espoon Meini Kärnän selän taakse. Kiekko-Espoo taas lisäsi uuden vaihteen silmään, ja loppulukemat 9-3 tuikkasi ottelun lopussa sisään kotijoukkueen Levander.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Kiekko-Espoolta kypärätempun tehnyt Hakkarainen, ja Lahdelta avauskauttaan SM-sarjassa pelaava Enni Suokas.
- Otettiin tänään tärkeät pisteet, mutta pelikuri oli ailahtelevaa, eli parannettavaa löytyy joka osa-alueelta. Nyt on kaksi viikkoa aikaa hioa kuviot kuntoon ja nostaa tasoa, Kiekko-Espoon puolustaja Iiris Pitko kommentoi.
- Tulostaulu ei kerro pelin kulusta kaikkea. Monella osa-alueella saimme onnistumisia, mutta vastustaja sai tällä kertaa paremmalla prosentilla maaleja, kertoo Ida Suokas Lahden puolelta.
NSR:n Kaisa Juntunen nollasi Haukat
Klaukkalan jäähallissa nähtiin sunnuntaina naapuripitäjien yhteenotto, kun NSR sai vieraita Järvenpäästä. Ottelussa oli jaossa molemmille joukkueille tärkeitä sarjapisteitä. Peli etenikin päästä päähän tasaisesti ja kaukalossa nähtiin kovatasoista ringetteä. Eron joukkueiden välillä tekivät kuitenkin maalinteon tehokkuus, ja vastavuoroisesti ensimmäisen SM-sarjan nollapelin pelannut NSR:n Kaisa Juntunen.
Ottelun avausmaalia saatiin odottaa pitkälle toisen erän puoliväliin saakka. Haukat sortui jäähyilyyn ja NSR:lle aukesi kahden pelaajan ylivoimalla paikka, josta Nea Asumaa löi kotijoukkueen 1-0 johtoon.
Seuraavia osumia saatiin odottaa ottelun jälkimmäiselle puoliskolle saakka. Ensin Asumaa onnistui kolmannessa erässä toistamiseen, ja lopullisen naulan Haukkojen arkkuun kävi ensimmäisellä SM-sarjamaalillaan lyömässä NSR:n Hanna Kauppinen.
- Aivan mahtava fiilis seuran ensimmäisen SM-sarja voiton ja yksittäisten pelaajien hyvien suoritusten jälkeen. Tämä voitto hymyilyttää varmasti vielä huomennakin, NSR:n Krista Lindström kommentoi.
SM-sarjan viikonlopun otteluiden tulokset
1.10. Tuusulan jh Blue Rings - NoU Ringette 3–4
1.10. Tapiolan harjoitusjh Kiekko-Espoo – Helsinki 2–7
1.10. Järvenpään jäähalli Haukat - RNK Flyers 2–14
1.10. SOL Areena Lahti – NSR 5–3
2.10. Pirkkolan jh Helsinki - NoU Ringette 3–5
2.10. Tapiolan harjoitusjh Kiekko-Espoo - Lahti 9–3
2.10. Kerttulan jh1 RNK Flyers – Blue Rings 10–3
2.10. Klaukkalan jh NSR - Haukat 3–0
Olethan tutustunut myös MM-kotikisojen nettisivuihin? Liput kaikkiin MM-kotikisojen otteluihin myy Ticketmaster.